lauantai 23. marraskuuta 2013

Morsiammen ja Matkustajien parhaat möläytykset.

Tiedätkö sen tyypin, joka on astetta parempi jutuissaan. Ajattelee ennen kuin puhuu. Joskus sattanut itsellekin käydä niin.

Kerran olin illan vietossa, jossa oli yli satapäinen ihmislauma. Tehtävänäni oli antaa eräässä urheilulajissa menestyneelle henkilölle eräänlainen muistamispalkinto. Tulihan se annettuakin, mutta..
Olin kenties ehtinyt nauttimaan lasin tai kaksi jo viiniä ja tuli palkitsemisen aika. Jolloin aloin pitämään puhetta. Puhe soljui hyvin ja ihmiset hymyilivät.

Kunnes. Tuli se kohta jossa piti sanoa: "Olemme kaikki yhtä suurta perhettä!", lause muokkautui hieman uusiksi. "Olemme kaikki yhtä suurta persettä."

So much like our little man till recently. :-(

Olisitte nähneet sen ihmislauman, joka repesi nauramaan. En ole ikinä ollut tilanteessa, jossa pidetään puhetta ja nauretaan yhtä paljon. Joka ikinen kerta kun tuli sana, joka muistutti persettä, repesi yleisöni. Puoli tuntia tätä nauru-hoitoa taisi jatkua, niin hauskaa meillä oli. Ikinä en ole yhtä paljon kehuja omasta puheestani saanut. En ole koskaan ollut varmasti yhtä punainen.

Laughing until your stomach hurts. love when people laugh so hard they throw their head back!

 Bussikuskin mukaan parhaita:

 Täyteen bussiin tulee rouva, joka kovaan ääneen kysyy: "Miksi tämä bussi, on niin täynnä?"
Bussikuski vastaa kun ei muutakaan keksi: "No, siksi että täällä on ihmisiä!?!?!"
Rouva: "Ei tarvitse olla näsäviisas!"

Kysymyksenä: Mitä tuohon nyt muutakaan voi vastata? :D

 Lisäksi tietyn ikäisillä rouvilla, jotka tulevat bussiin on tapana kertalippua ostaessa kuulemma kovaan ääneen ilmoittaa: "Minä annan vain rahasta!" Bussikuski miettii: "Vai niin, sinä annat sitten rahasta."

 Joskus bussikuski oli myös kohdannut rouvan joka tuli bussiin ja kysyi: "Meneekö tämä Hämeentietä pitkin?"
Kuskini hölmistyneenä: "Olemme Hämeentiellä?!"
Rouva: "Niin, niin, mutta meneekö tämä Hämeentietä pitkin rautatientorille?!"
Kuskini: "Ööö..ei mene."
Rouva: "No, miksei?"
Kuskini: "No, kun Hämeentie loppuu Hakaniemeen, jossa päätepysäkkikin on tällä bussilla."
Rouva: "Ei tarvitse saivarrella."

Toisaalta kaksiuloitteinen ajattelu on melko hauskaa.. Sen myötä myös elämän tylsiinkin asioihin voi tulla hieman pilkettä ja aurinkoa. :D

Häissämme toivon hauskoja ja koskettavia puheita, en tylsiä ja pitkiä puheita, jotka matelevat ja kiittelevät elämää vain pintaraapaisun taholla. Jotain hauskaa, hulvatonta ja asteen verran pähkähullua, muttei ainakaan konservatiivista.

Muut morsiammet! Kuka teidän häissänne puhuu? Onko joku puhuja jota erityisesti odotatte? :)


vintage microphone

Kuvat: Pinterest

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥