keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Onko ero perustelu kaverin hylkäämiseen? Ei! Eikö se ole tekosyy.

Häihimme saa kutsun ystävämme, perheemme ja muutama muukin. Meillä kutsuttavat päätetään sen perusteella, ketä me haluamme juhliimme. Emme kutsu niitä, joita emme halua. Emme myös kutsu ihmisiä sen perusteella onko hän väleissä jonkun toisen kanssa. Nehän ovat meidän häämme.

On surkuhupaisaa katsoa pariskuntia, joiden ystäväpiiri tekee kahtia jaon eron sattuessa ja edes samoihin juhliin ei välttämättä mahduta sujuvasti, koska mielessä on enemmän minä, kuin juhlittavat henkilöt. Ja toisaalta se joku, joka oli aiemmin "oma", on oikeastaan oma peli, ei haluta katsoa omaa valintaa silmiin, kohdata, myöntää ja nyökätä, noin minä valitsin ja ei mennyt niinkuin olin ajatellut alunperin.

Omat vanhempani ovat eronneet. He ovat mahtuneet yhteisiin juhliin. He ovat jättäneet meidät lapset (meitä on kuitenkin neljä, neljä!) kaiken sen keskinäisen riidan ulkopuolelle. Meidän tuttavapiirimme ei ole riippunut siitä olemmeko äidin vai isän kanssa, he ovat mahtuneet kaikkien niiden ihmisten elämään, johon aiemminkin. Kiitos äiti ja isi. Onni on saada olla tuollaisten vanhempien lapsi. <3

Bussikuskini on elänyt jo yhden aivoliiton aiemmin. Erehtynyt ja oppinut ja saanut onnelisiakin asioita sen myötä, kuten hän itse sanoi. Sitten miten joutunut hylkäämään joitain asioita elämässään, pettymään, koska ihmiset ovat valinneet, että kykenevät olemaan ja toimimaan vain toisen osapuolen kanssa. Toki sen myötä on tullut avartavia tilaisuuksia elämän tuulien kanssa. On löytynyt uusia ihmisiä ja uusia yhteyksiä. Osa niistä ihmisistä, jotka valitsivat puolensa ensin toisin, ovat myöhemmin pyörtäneet päänsä ja toiset olleet vielä hanakammin ylimielisiä. Olen saanut myös sopivasti osani tuosta kaikesta, sillä tunnen myös niitä ihmisiä.

Löydät minut nyt myös facebookista: BussikuskinMorsian

Ennen kaikkea, rakkaudelle ovat antaneet tilaa kaikki ne, jotka ovat katsoneet myös kolikon kääntöpuolelle. Olisiko enemmän oikein, että ihminen eläisi onnettomasti jatkuvan tyytymättömyyden kehdossa? En usko. Siksi meillä on niin paljon onnettomia ihmiä yhteiskunnassamme. Meihin kohdistuu paljon odotuksia millainen pitäisi olla ja toisaalta on vaikea olla rohkea, elää itselle, hymyillä omille valinnoille. Elää itselle ei tarkoita itsekkyyttä, vaan saattaa jopa helpottaa altruismin toteutumista.

Suunnilleen tälläisellä menopelillä siippani on ajanut joskus
Tämähän on pienoismalli kotonamme.

 Mielestäni jokainen on ikään kuin lautanen, joka sisältää muilta saamiamme asioita ja itse siihen valitsemiamme asioita. Sitä mitä lautanen sisältää, tarjoilemme muille. Jos lautasesi on täynnä ihania hyviä asioita, joihin olet tyytyväinen voit tarjota niitä muillekin. Jos elät "turvallista", mutta jokseenkin epätyydyttävää elämää, jonka vuoksi vietät aikasi esim. töissä mielummin, jottet joudu viettämään kotona niin paljon aikaa, sitä tarjoilet myös muille.

Yksi keinuhevonen lisää, viikon megalöytö!


Ja kerran valehdeltu = kasvava lumipallo ilmiö.

Jos et esimerkiksi pidä riisipuurosta ja kuitenkin sanot puolisollesi, joka sitä on tehnyt: "Ompa hyvää! Mutta en syö enempää, koska söin töissä kovin paljon." Seuraavana päivänä puoliso törmää kaupassa työkaveriisi, jonka kanssa juttelee niitä näitä, jossain kohtaa hän toteaa, että "Eilen oli niin kiire päivä, emme edes syömään ehtineet!". Kotona puolisosi joutuu kenties keksimään yhä paremman valheen edellisen päälle, koska ei ollut oma itsensä, mitä riisipuuroon tulee.

Okei, eksyin kenties vähän alkuperäisestä aiheesta, mutta viime kädessä valinnat tulee tehdä niin että niihin on itse tyytyväinen, ei jonkun muun takia, myös vieraita kutsuttaessa. Jos et päiväksi voi unohtaa omia barrikaadejasi ja nöyrtyä, alkaa hymyilemään, juhlia häitä johon sinut on kutsuttu, mene itseesi. Sillä meidän vieraillamme on lupa vain:
"Juhlia ihanaan juhlapäivään, hymyissä suin!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥