lauantai 16. marraskuuta 2013

Shoppailtuja aarteita häihin! Halpaa kuin saippua.

Kylläpä rakastan sitten mun bussikuskiani. Yhtä kahjo kuin minäkin.

Teimme melkoisia löytöjä tänään. En kerro mistä, koska joku muukin käy hakemassa aarteet sieltä. Kun olemme saaneet kerättyä kaikki tarvitut, jaan tiedon ostopaikoista täällä. Rahaa kului peräti huimat 20 €. :) Vaikka pyrimme ekoloogisuuteen, täytyy sanoa että pieni tavarahuuma nostatti päätään tänään. Vaikka tarpeeseen tulevatkin. :D

Ensinnäkin meidän servettirenkaat tulevat olemaan taivutellut pikkulusikat, jollaisia olen bongannut ainakin täällä. No tämän päivän saalis oli reilut 30 pikkulusikkaa.

Muutama pikkulusikka ja pari leikkelehaarukkaakin löytyi.

Osassa oli oikein kauniit kuvioinnit.
Suurin osa oli kuitenkin Hackman & Sorsakosken "teräväpäisiä lusikoita.

Isäntä vannotti minua kuitenkin säästämään ainakin alkuun Sorsakosken suomalaisia pikkulusikoita tietyn määrän mökillemme, johon muutenkin on kerätty vanhoja aterimia ajan hengen mukaisesti. Ostosreissumme jälkeen menimmekin fiilistelemään mökille auringon paisteesta, raikkaasta syyssäästä sekä kuumasta glögistä, jota tuli hörpittyä kompostin tyhjennyksen lomassa. 

Mökin ulkokatoksen kyltti, joka roikkuu
aidon vanhan taotun naulan varassa.

Pihakatoksen liuskekivilehmä, joka on liitutauluksi sopiva.
Löytö Stockmannin poistokorista.

Oikeasti vanha öljylamppu, joka tuunattu nykypäivään.

Viime kesän löytö Somerniemen torilta bussikuskilleni.

Puutarhan laguuni, odottelee kesän tuloa.
Alkukesästä väriä jos jonkin laista.

Pihan kivikko-mehikasviasetelma.
Joku saattaa bongata ihan oikeita jalokiviä. :)

Eikä onnemme ollut myötä vain pikkulusikoiden suhteen. Löysimme muutaman muunkin pikkulöydön. Ja edelleen kokonaishinta pysyy siellä kahdessakympissä. Alla olevasta meinaamme tarjota kahvin kanssa konjakkia. Pullo on tilavuudeltaan varmaankin noin 1,2 litraa, tallessa on laskorkki ja alkuperäinen etiketti, jonka joku on päällystänyt joskus kontaktimuovin tapaisella, pisteet sille. :D

Vanha apteekkarin pullo.
Lisäksi esim. karkki/jälkiruokapytään sopivia tarjottimia löytyi seuraavanlaiset. :) Voi mikä tavaroiden ihana mahdottomuus. Se tunne kun jo sielunsasilmin näkee juhlpaikan ja sen sisustuksen. Ai niin, juhlapaikkakin on löytynyt, mutta siitä parempi omansa postaus, kun käydään tutustumassa siihen, niin voi tarjota elämyksiä kuvien kera. <3

Hieman suurempi hopea-tarjotin.



Molemmat tarjottimet.
AI NIIN! Melkein unohdin! Eilen kävin äitini luona koiravahtina. Samalla kun hain viimeisiä joululahjoja kuljin erään helyliikkeen ohitse. Kappas mitä siellä näinkään. Jotain täydellistä. Riipuksen, joka oli täydellisen kokoinen, melko suuri, medaljonki, jossa simpukkakuoresta tehty keskus, massiivinen. KAUNIS. IHANA. Juuri sellainen. <3 Koko on noin 5 cm x 3 cm. Ketju (jota kuvassakin näkyy pätkä) ei ole sopiva häihini, se menköön muiden korujen joukkoon. Aionkin tehdä siihen shamppanjan, ivoryn, vaaleanpunaisen ja maitokahvin hohtoisen ketjun helmistä.


Medaljonki
Ja sitten, bongattiin tälläiset ihanuudet, varmaan tulevat asumaan meidän kahden hääpöytään koristeeksi/käyttöön. Ja sitten ne saavat oman elämän mökin käyttöesineinä, kun vieraita saapuu. :)

Aww.. Mikä löytö!

Samat päältä päin.
Sitten päädyimme isännän kanssa sihhen tulokseen, että mökin pihassa oleva pihatuoli (joka on pitänyt jo hetken kunnostaa) saa kunnostamiseensa vauhtia. Puu osat maalaantuvat valkoisiksi (varmaakin vaihtuvat kokonaan uusiksi). Penkistä tulee myös hääpöytämme penkki. Jotain ranskalaisen rustiikkisen maalaismaiseman tunnelmaa. <3

Pihapenkki.
Ja sitten mitä löysin reissullamme tänään oli... tämä ihana pikkuhevonen. Ei ihan keinuhevonen, mutta melkein.

Jokaisen pikkutytön joulupuun "pakkokoriste"!

Otettiin mehömpsyt konjakkiakin tänään kahvin kanssa.
Olipa päivä. On melko mahtavaa, että oma isäntä on samalla aaltopituudella -yhtä kahjo. Näkee samankaltaista kauneutta yksinkertaisissa asioissa ja arvostaa itsetehtyjä juttuja.(Oli se miettinyt minua kahjoksi ainakin lusikka-lautasliinarenkaiden suhteen. Mutta hymähti tänään kotona, että niistä tuleekin varmasti oikein hieno juttu. Samoin kun molemmat ajattelivat välittömästi konjakin tarjoilua apteekkarinpullosta kun se silmiin osui. 

"Kun mieli on yhtä sielujen tavoin, voi kuulla kuinka ne puhuvat sanomatta sanaakaan."

Mitä tulee tarinaan bussikuskista. Täytyy sanoa, että voi kuljettajan ammattikin olla joskus jännittävä. Isäntä oli nimittäin ajamassa ihmisiä metrotunnelissa, bussilla. Harvempi varmastikaan on ajanut bussia, metrotunnelissa. Ehkäpä bussikuski kuitenkin näkee enemmän kuin yksikään meistä tavistallaajista noin muuten. Niistä vain ei puhuta ääneen. Bussinkuljettahan käy monesti niissä paikoissa, jossa vain toiset uneksivat käymänsä.

Esimerkiksi erään suomalaisen suuryhtiön huvila tarvitsee huvittelijoilleen aina silloin tällöin kuljetusta. Kuskini on pariinkin otteeseen siellä käynyt. Kuljettajan homma on juhlijoiden syödessä käydä melko hulppeassa saunassa, sen jälkeen syödä yksityiskokin tekemää ruokaa (sekä kuunnella ohjeita "kuinka onnistua kotona") ja nautiskella olostaan. Siitä maksetaan vielä palkkaakin. 

"Bussikuski ei ole pelkkä duunari, hän on fiksu duunari, joka saa rahansa siitä, että ajaa paikasta a paikkaan b ja töitä ei tarvitse vapaa-ajalla miettiä."

Melko harva töistään pystyy irtaantumaan täysin vapaa-ajallaan. Bussikuski voi.



4 kommenttia:

  1. Vautsi mitä ostoksia! Ihanaa, että jaksatte itse tuunailla ja ihanan näköisiä yksityiskohtia teidän mökillä!
    Toi penkki on niin upea, teille tulee kyllä ihanat häät :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Puhuttiin juuri tänä aamuna siipan kanssa siitä kuinka hankinnat tulevat häihin ja kuitenkin ne oikeastaan ihan hyötykäyttöön. :D

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Huomasin tänään, että meillä on melkoinen läjä jo entuudestaankin noita tarjottimia.. Saadaan näyttävä jälkiruoka pöytä.. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥