torstai 8. toukokuuta 2014

Lapset ovat ykkösiä.

Jokainen, jonka perheessä lapsi, tietää että lapsi menee edelle kun kaikki on kunnossa. Elämää ohjaavat lasten asiat ja hyvinvointi.. Ei rahalla ostettu omatunto tai sliipattu perhekuva vaan perheaika, arki jossa on säännöt, hoivaa ja huolenpitoa. Blogi onkin pitänyt pientä hiljaisuutta, koska olen ollut korvana. Lasten korvana. Kuulemassa erityisesti heidän huoliaan ja murheitaan. Hatun nosto jo pelkästään siitä, että nuo luottavat minuun ja jakavat huolensa kanssani.  Milloin sinä olet kuunnellut ajan kanssa pienten ihmisten ajatuksia?

Tuntuukin monesti, että aikuistemme maailmassa meillä on niin monia asioita, joita suoritetaan ja joista aiheutuu paineita, että kiire on piinava arki sana, joka on enemmän sääntö kuin poikkeus. Näin voisi kuvitella myös käyvän herkästi häähurmoksessa. Näin taisi olla myös hetkellisesti meillä. Onneksi jalkani ovat rantautuneet visusti maan pinnalle ja häät tulevat kaiken tämän muun hösiksen mukana.

Mitä huoliin tulee.. Tulee itselle melkoinen huoli sellaisissa tilanteissa, kun lapsi ei ole huolissaan hankaluuksista kavereidensa kanssa tai siitä, että miksei hän saanut sitä suurinta pääsiäismunaa siellä kaupassa tai miksi hänellä on viime vuoden malli puhelimesta tai..tai.... Kun lapset ovatkin huolissaan yhdestä omasta aikuisestaan ja hänen jaksamisestaan.

Aikuisesta. Tärkeästä aikuisesta, miksei hän jaksa? miksei hän näe missään positiivisia asioita? miksei hän ole kunnolla tyytyväinen mihinkään? miksei hänellä ole aikuisia ystäviä? miksi hän saa raivokohtauksia mitättömistä asioista? miksei hän pyydä koskaan anteeksi? miksi koti on kaatopaikka? miksi hänen täytyy aina arvostella muita? miksi hän kiristää niin ettei uskalla sanoa omaa mielipidettä hänen seurassaan? miksi hän ei halua apua? miksi hän on aina töissä? miksi? miksei hän voi olla onnellinen?

Kun aikuisella on huono olla ja hän tarvitsisi oikeasti apua, muttei sitä halua vastaan ottaa.. Mitä ihmettä vastata lapsille? Koittakaa elää asian kanssa? Yrittäkää ymmärtää, että hänellä on vähän vaikeaa.. Yrittäkää jaksaa.. Koittakaa.. Jospa se siitä. Ja kun tiedät, että asiat eivät ole kehittyneet ainakaan positiiviseen suuntaan. Se on haastavaa. Meillä on vain yksi elämä ja lapset ovat vain hetken lapsia.

En voi liiaksi korostaa sitä, että hyvät ihmiset eläkää hyvin, olkaa nöyriä mutta tehkää tavoitteita ja unelmia ja toteuttakaa niitä. Ja, jos jokin menee pieleen, tehkää uusia unelmia. Pyytäkää anteeksi ja älkää olko lopunikää ylimielisen itsekkäitä ja häikäilemättömiä. Antakaa anteeksi ja halatkaa omianne joka päivä. Tulkaa toimeen toistenne kanssa ja katsokaa totuutta itsestänne peilistä, sanokaa myös heikkoutenne ääneen. Kenenkään kun ei tarvitse olla täydellinen. Pyytäkää sitä apua murheisiin, kattolampun laittoon tai ikkunanpesuun. Ja ennen kaikkea kuunelkaa läheisiänne ja heidän ajatuksia. Huolehtikaa myös siitä, että teillä on ystäviä. Ystäviä, joiden kanssa jakaa huolia ja murheita perinpohjaisesti.

Rakkaus on ihana asia.
Mutta jos sitä ei ole, on se ihan kamalaa. 

Eilen nautimme palokuntanaisten kokouksessa herkkuja!

Aivan niin täydellistä tämä ei ollut, että sitä häissä rohkenisin tarjota..

Mansikkahyydekekakkua ála BussikuskinMorsian

Kuvassa maailman helpoin voileipäkakku!
Tänään oli taas yksi aarrepäivä. Oikea suomalainen Tikka ompelukone löysi tiensä meidän kotiimme. Isäntä bongasi ja emäntä kantoi sitten sen isännän mukaan kainaloon menevän kevyen pikkukoneen.. :D I love roskalavat!

Illan roskalava-aarre! Oikea suomalainen ompelukone!

3 kommenttia:

  1. Oikein hyvä teksti, sisältää tärkeitä ajatuksia meille jokaiselle. Meille tuo lasten (erityisesti omamme) kuuleminen ja huomioiminen oli tärkeää myös vihkimisessä. Tiesimme, ettei aamulla kukonlaulun aikaan noussut ja jännittynyt lapsi kestäisi istua kauniisti kirkon penkissä. Tytär saikin luvan juosta, huutaa ja olla alttarilla meidän kanssamme - olla juuri sellainen pikkuihminen kuin arjessakin on. Ja lopulta kävi niin, että tytär esitti koko tunteidensa kirjon vihkimisen aikana: iloa, muiden naurattamista, tylsistymistä, läheisyyden kaipuuta, surua ja lopulta raivohuutoa. :D Näistä pääsee lukemaan sitten tarkemmin, kun pääsemme hääkertomuksessamme vihkimiseen asti. Monia muita morsiamia tällainen käytös olisi varmasti haitannut - heidän vihkimisensä olisi turmeltunut moisesta. Meille tämä oli kuitenkin vain osoitus siitä, että teemme kaiken yhdessä perheenä, emme vain miehenä ja vaimona, emme vain äitinä tai isänä. Siinä hetkessä olimme kaikkea yhtä aikaa - ja niin onnellisia pienestä hässäkästä huolimatta. Aina ei ole helppoa olla se lohduttava äiti tai isä niinä hetkinä, kun pieni kaipaa tukea ja turvaa, jos itsekin kovasti jännittää. Onneksi näiden muutamien vuosien aikana on oppinut jo melkoisesti antamaan anteeksi sekä itselleen että lapselleen, ymmärtämään pikkuihmisen maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Odotan innolla postauksiasi häistänne, sen verran lumoavan kaunis kuva se teistä kolmesta oli, siinä näkyi perhe ja kuten totesit teette yhdessä perheenä. Siitä kaikessa on kai sitä paitsi kysymys viime kädessä perheestä. <3

      Poista
  2. Hei morsian ja Bussikuski, ette pysty tekemään muuta kuin olemaan lasten tukena. Sitä yhtä aikuista ei pysty muuttamaan, jos hän ei itse halua/älyä muuttua tai hakea apua. Omalla esimerkillänne pystytte näyttämään, että on toisenlainenkin tapa elää. Lasten elinpiirissä toisen vanhemman luona on monta normaalia ihmistä, jotka voivat myös auttaa tai ainakin olla tukena. Kertokaa heille, että heidän ei tarvitse olla yksin tuossa ikävässä tilanteessa. Minun ja monen muun puoleen voi kääntyä luottamuksella. Ottakaa vaikka yv:llä Facebookin kautta yhteyttä.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥