lauantai 26. heinäkuuta 2014

Vieraiden pukukoodi...

Kun on riittävästi aikaa pohtia ja pähkäillä, voi sitä ryhtyä täysin järjettömäksi. Nimittäin mieleemme juolahti melkoinen ajatus. Enkä ainakaan ole moiseen törmännyt aiemmin missään ainakaan tässä moodissa.

Alunperinkin väläyttelin jotain kakskytlukulaista ja sitä, että juhlapaikalla olisi mukavaa tarjota vieraille jotain sen suuntaista rekvisiitta. Monestihan tämän kaltaiset asiat ovat tyylin Photo Boothissa. Meillä ideana olisi vieraat kutsua tietyssä värissä esimerkiksi mustassa. Kyllä luit oikein: Mustassa. Tämä ei sinällään ole kovinkaan kummoista, väriteemoja on varmasti pidetty jo ennen meidän olemassa oloa. Tähän lisättäisiin se, että vieraiden kutsussa lukisi:

Tule ilman asusteita ja koruja. Meillä on kaikkea, mitä tarvitset, saattaksesi itsesi kakskytluvulle. Gangsterihattua, hanskaa, henkseliä, korua ja pinniä, korviksista lähtien aina tupakkaholkkeihin asti.

Vieraiden saapuessa kirkolta juhlapaikalle, hääparia odoteltaessa.. Pukisivat vieraat asusteet ja korut sekä muun tilpehööri rekvisiitan ylleen. (Ja jos totta puhutaan sitä rekvisiittaa on jo siunaantunut meidän huusholliin..maailmalta tekee mahti löytöjä!) Näin poistettaisiin monta painetta ja murhetta vierailta. Samalla sitä syntyisi keskustelua vieraiden kesken, pukeutuminen olisi sukuni ja ystävämme tuntien varmasti viihdyttävää ja hullua. Miltä kuulostaa? Täysin järjetöntä? Keksiikö joku, mihin homma oikein tökkäisi?

Tässä inspiraatiokuvakooste kakskytluvun asusteista!
Great Gatsby Headdress  We love this at LILY Magazine. Get the Gatsby look in your home with our story on Gatsby's Art Director and Costume Designer Catherine Martins collection with Mokum Textiles at  www.lifeandstyleonadime.com
Kuva: Pinterest
Wedding ●1920's Inspired - Forse un po' troppo, ma chi ha il coraggio di osare lo faccia!! :)
Kuva: Pinterest
Hats will always be necessary #accessories #inspiration #trend
Kuva: Pinterest
Don't want to wear a suit? Vests, bow ties, and suspenders are all simple costume elements that can create a relaxed 20's look.
Kuva: Pinterest

1920s jewelry | Paired with a really simple silhouette, these pieces can really make a ...
Kuva: Pinterest

13 kommenttia:

  1. Todella hauska idea! Minä en ainakaan keksi yhtään asiaa, mihin tuollainen voisi tökätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos. Katsotaan mihin näillä ideoilla vielä joudutaan! ;)

      Poista
  2. Olen kerran ollut Old Hollywood- teemahäissä, joissa vieraita pyydettiin pukeutumaan halutessaan teeman mukaisesti. Suurin osa oli pukeutunut ja oli järjettömän hyvännäköistä porukkaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Ideana olisi juuri se että asustamiseen ei tarvitsisi käyttää hirveästi rahaa, koska ne löytyisi paikan päältä. :) Ja siinä olisi samalla ohjelmaa vieraille pukeutumisen hullutelussa ja modailussa! :D

      Poista
  3. Hauska ja ihanan erilainen idea! :) Keksin sen että se voi tökätä tähän suomalaisen varaukselliseen ja ujoon luonteeseen. :D Riippuu siis vieraista, meidän sukulaisilla tuo ei varmastikaan toimisi parhaimmalla mahdollisella tavalla. (höh)
    Mua ainoastaan kävi mietityttämään nuo korvikset, ne on sen verran hygieninen juttu että ne on kiva olla ihan ikiomat, ellei tietty suoraan jostain paketista tule :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvakorut ovat kaikki ihan uusia.. Ja noin ylipäätään helmet yms. jotka on jostain muualta ostettu ovat saaneet desifektion.. :)

      Poista
  4. Ihan hauska idea, mutta minäkin mietin sitä, miten vieraat mahtavat suhtautua... Toki itse tunnette vieraanne parhaiten, mutta voi olla, että ei toimisi mun suvun häissä. Lisäksi, en ole varma vierasmäärästänne, mutta eikö noita tilpehöörejä pitäisi olla aikamoinen kasa? Ja rajoitettaisiinko niitä jotenkin, mitä jos yksi ihminen ottaa kahdet helmet, sulkapäähineen, rintaneulan, silkkikäsineet, rannekorun, korvikset jne. eikä muille jää mitään?

    Omalla kohdallani voisin kuvitella, että kovin vaikea olisi lähteä juhliin täysin koruttomana, enkä ehkä osaisi luottaa siihen, että juhlista varmasti löytyisi jotain minulle sopivia koruja tai asusteita, vaan todennäköisesti ottaisin ainakin varuiksi mukaan omat korut. Kaikki ei varmaankaan ole samanlaisia, mutta itse olen sen verran tarkka tyylistä ja omasta ulkonäöstäni, että haluaisin suunnitella juhla-asuni alusta loppuun saakka itse.

    Mun mielestä parempi siis olisi, jos muotoilisitte kutsun niin, että voi tulla asusteet ja korut päällä, tai jos sellaisia ei ole/ei halua hankkia, niitä voi lainata paikan päältä. Mutta tämä siis vain mun mielipide, kuten sanoin, itse tunnette läheisenne ja voitte aavistella, lähtisivätkö tällaiseen mukaan vai eivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sinunlaisella ajatuksella tässä ollaankin liikkeellä. On niitä (tiedän) että ketkä haluavat ehdottomasti pukea oman habituksensa mukaisesti (ja niitä kunnioitetaan, koska he sen tekevät varmasti viimeistä viirua myöden kakskytluku tyylisesti.) Mutta sitten on se ryhmä joka ei löydä ja keksi että mitä laittaa ja miten laittaa.. Joten he voivat sitten tästä ajatuksesta hyötyä. :)

      Ja toki asusteita tarvitsisi paljon.. Mutta voin kertoa, että niitä on siunaantunut tässä vuosien saatossa useampia kaappiin.. :)

      Mutta tässä on onneksi vielä hetki aikaa kypsytellä ja suunnitella tätä kompoa! :)

      Poista
  5. Hauska idea! :) Ainoa juttu, mistä itse tuskailisin tuollaisen kutsun saadessani, olisi se, miten laittaisin hiukseni kotona ilman tietoa siitä, millainen hiuskoru hääpaikalla olevasta asustekokoelmasta minulle löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, hiukset ovat haastava laittaa, ainakaan ajatellen, että siihen pitäisi sopia jotain tuntematonta... :D

      Poista
  6. Aivan ihana idea! 20-luku on kyllä Gatsbyn myötä noussut pinnalle oikein kunnolla, ja teemanahan tämä on aivan loistava! Näyttävä ja juhlallinen, ja olisi vielä hienompaa jo vieraatkin heittäytyisivät oikein kunnolla mukaan tällaiseen! :)

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtava idea! Lisäisin noihin asusteisiin vielä räiskyvänpunaista huulipunaa, tosin joitakin voisi hygienia vähän arveluttaa :D

    VastaaPoista
  8. Jos joku ajattelee tällaista, ainoastaan keksin huonoiksi puoliksi nikkeliallergian.Ehkä allergiset osaa itse varautua.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥