tiistai 5. elokuuta 2014

Kun morsian käveleekin keittiöön tekemään toisen juhlan ruuat! :)

Viime lauantai meni keittiössä ja ystäväpariskuntaamme juhlien. Hommana oli hoitaa sapuskat ensin avioparin lähipiirille ja loppuiltana kaikille muille vieraille.

Tosiaan leipätyöni seikkailee sekin ihmisten huolenpidon piirissä, mutta eri tavoin. Olin kovin otettu tästä kun morsian minua kysyi hommaan.

Alkuun siis juhlaväkeä oli pienempi porukka ~14 henkeä. Joille tarjoiltiin lohta uusien perunoiden, tillin, sitruunan ja voin kera. Tämän jälkeen oli vielä kahvitus, johon olin tehnyt marjaisan juustokakun. Tässä nyt vielä ohje niille jotka sitä kaipailivat.

Marjaisa juustokakku

n. 250g tuoreita kotimaisia marjoja (mustikat, mansikat, herukat, vadelmat yms. käyvät)
1 prk kermaa (vaahtona)
1 pkt tuorejuusto
1 prk maitorahka
n. 1,5 dl sokeria (kannattaa maistaa kun tekee, saa olla aika makeaa, etenkin jos on happamia marjoja)
2 rkl vanilijasokeria
7 liivatetta
tilkka kiehuvaa vettä

pohjaan:
100g digestive keksejä muruna
50g kuumaa sulaa voita

Vuoraa jokin vuoka elmukelmulla huolella, mieluiten pari kerrosta. Sekoita pohjan aineet ja painele pohja tasaiseksi levyksi. Sekoita muut aineet keskenään, viimeisenä sekoita kylmässä vedessä lionneet liivatteen lehdet tilkaan kiehuvaa vettä, niin että ne sulavat ja sekoita seokseen. Kumoa seos keksipohjan pälle ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa. Voilá! Nosta kakku varoen elmukelmun avulla vuuasta, koristele tuoreilla marjoilla.

Muuten menussa suuremmalle väelle oli

Nyhtöpossu
Foccacia
Coleslaw
Välimeren lihapullat
Pestopastaa
Kesä-kana-vartaita punaisella pestolla
Mozarella-tomaattisalaatti
Juustoja
Viinirypäleitä ja melonia
Suolaisia keksejä

Menu oli aika onnistunut ja sai melkoisesti kehuja. Itsekin olin kovin tyytyväinen aikaansaannoksiini. Kaikki ruoka oli alusta asti itse valmistettua marinaadeja myöden.

Pahoittelut kuvien heikosta laadusta, kännykkä ei kuvaa kaikkea aina parhaalla mahdollisella tavalla.







4 kommenttia:

  1. Näyttääpä ja kuulostaapa herkulliselta. :P Juustokakku saattaa lähteä kokeiluun, kiitos kun jaoit sen ohjeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä eväät taisivat kelpailla vieraillekin. :) Juustokakkuun käy myös jäiset marjat, jos omia ei löydy vaikkapa pihalta.

      Poista
  2. Tuli nälkä! :D Ihania ruokia ja kauniisti katettu. :) Et ole alanvaihtoa ajatellut? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni on tuota alanvaihtoa mulle ehdotellut, mutta.. Ehkäpä nämä korkeakouluopinnot ainakin pitäisi viedä loppuun, enen uuden alan ottamista.. ;D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥