sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Arvonta muistutus!

Nyt kaikki jotka eivät ole vielä osallistuneet Malmin Korupajan lahjakortin arvontaa - Vielä ehdit mukaan. Kilpailuaikaa on tänään sunnuntaina aina puolille öin saakka.

Kurkkaa tarkemmat ohjeet arvontapostauksesta ja osallistu! ♥

Tästä arvontaan - Ja onnea kaikille mukana olijoille!


torstai 28. toukokuuta 2015

Jotain sinistä, lainattua, uutta ja vanhaa (ja vielä pari vanhaa)

Olen aina haaveillut häihini yksinkertaistakin yksinkertaisemmasta kattauksesta. Tunnelmaa josta huokuu jonkin asteinen konservatiivisuus ja huoliteltu selkeys. Toisaalta taas kattaus, jossa on hieman mennyttä aikaa ja glamouria kakskytluvun tyyliin. Päätin myös jo joskus kauan sitten, että krääsälinjalle ei ryhdytä vaan asioita hankitaan tarpeeseen ja mahdollisuuksien mukaan muuten kuin uutena.

Lautasliina renkaiksi meille tulee vanhat lusikat, jotka väännetään mutkalle. Pöytiin tulee Iittalan Kivi-tuikkuja ja sitten tulee Ikean maljakot (MJÖD-olutlasi), joita tosiaan on kahden hääkirppislöytöjen myötä kertynyt huimat 90 kpl. Viimeisimmät löydöt tehtiin kuluneella viikolla. Bussikuski sai taas nauttia morsmaikun päähänpistota, kun viimeiset 60 maljakkoa piti hakea työpäivän ja vapaa-ajan kokouksen jälkeen... Tai tarjoutui se ihan itse, mutta kyllä se hetken siinä päätään pyöritteli kun se saapui kotiin niiden maljakoiden kanssa.. :D

Mutta. Paljon kukkasia ja vielä enemmän tunnelmaa kynttilöillä. Muuten pöytiin tulee puhtaan valkoiset liinat (kannattaa olla tarkkana - nekin hääkirppislöytöjä). Moni asia on ostettu käytettynä. Juhlakaartin kauneussilauksesta huolehditaan vanhoista hopealusikoista rakennetuilla koruilla ja rekvisiitassa vilahtaa ainakin aidot vanhat puukorit, joita haalittiin mummon talon alta.. Tai pidemminkin pelastettiin, sillä ne olisi kuulunut alunperin viedä kaatopaikalle. Myös vesipulloiksi suunniteltuja patenttikorkkipulloja on kertynyt varmaankin kolmisenkymmentä nämäkin lähinnä hääkirpparien kautta.

Morsiusneidon vaatteet laitetaan osittain hänen äitinsä hääpuvusta ja muutama muukin aarre pääsevät näyttäytymään häissämme. Korvakoruni ovat mummoni vanhat litteät helmet. Eli tiedossa paljon vanhaa ja käytettyä. Jotain sinistä saatan piilottaa pukuuni ja uutta on ainakin kengät ja hiuskoru! ♥

Tuleeko teidän häihin jotain vanhaa?

Kuva lainattu NoTahdonTahdon- blogista Jannican luvalla.
Kuva: Mia Johansson©












sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Hääohjelma

Moni morsian miettii, mitä ohjelmaa häihin haluaa. Kaikkein perinteisimmät morsiamenryöstö ja sukkanauhan- sekä morsiuskimpun heitot pitävät pintansa, mutta moni kaipaa uusia tuulahduksia häihin. Meidänkin häissä nähdään varmasti melko erilaista ohjelmaa, toki blogimaailmasta on tarttunut idealaariin muutama juttu kuten hääbingo ja salatehtävät.

Vihkimisemme on kello neljätoista, joka muodostaa ohjelman alkamisajankohdan sinne neljän jälkeen. Ruokaa on ajateltu nauttia kello 18.00 aikaan.

DIY Ornate Vintage #wedding program booklet template. Add your text and print at home. #DownloadandPrint http://www.downloadandprint.com/templates/ornate-vintage-type-wedding-program-booklet/
Kuva: Täältä

Häiden ohjelma


Juhlapaikalle saapuminen - info hääbingosta. Sanojen keksimistä hääaliakseen. Ohjeet vieraskirjasta ja pieni briiffaus hääohjelmasta. Pikkusuolaisen napostelua ja holitonta juomaa.

Morsiusparin sisääntulo

Olemme päättäneet, että sisääntulossa soitetaan ensin elokuvista tuttua fanfaaria. Voit kuunnella kappaleen täältä. Tämän jäljeen astelemme tanssahdellen sisään jonkin perinteisemmän kappaleen tahdissa.

Morsiusparin onnittelu

Sisääntulovaiheessa on hääväkeni saanut kuplivaa juodakseen (juttua meidän kuohuviinistä voit lukea täältä) ja nostetaan yhdessä malja. Ja tehdään perinteinen kättelykierrosrumpa.

Tutustumisleikki

Halusimme leikin, joka olisi yksinkerteinen toteuttaa. Leikiksi valikoitui se - jossa noustaan seisomaan seremoniamestarin lukiessa: "Kaikki jotka ovat samassa palokunnassa sulhasen kanssa, nouskoon ylös (tai nostakoon kätensä). Tänne väliin laitetaan myös keventäviä: "Kaikki jotka ovat joutuneet morsiamen komentelemaksi nouskoo!" (Meillä nousee koko juhlasali..)

Hääalias

Eli aliakseen tulee vieraiden keksimiä sanoja, joita selitämme toisillemme. Pohdimme, että tässä voisi olla potentiaalia ottaa myös vieraita mukaan. Jos tuntuu, että hääpari ei arvaa voisivat vieraat osallistua ja voittaa jotakin pikkupalkintoja.

Ruokailu ja kahvitus

Puheet

Salatehtävien tekijöiden julkistus ja esittely.

Häävalssi x 2

Tosiaan, tanssimme ensin yhden valssin, jonka jälkeen soi perään toinen, koska mummoni toivoi, että saisi tanssia häävalssin häissämme. Hänen häänsä olivat vaatimattomat ja pienimuotoiset, joissa valssia ei ollut laisinkaan.


Tanssia ja juhlaa

Jotta häiden ohjelma ei olisi liian pitkä ja vaivaannuttava, olemme ajatelleet, että häissä tulisi olla aikaa jutella ja nautiskella.

Häiden lopetus olisi kello 24.00, sillä kukaan ei jaksa juhlia koko yötä. ♥

Custom listing additional 10 invitations Grey and Peach Lace Wedding Invitation, Pocket Fold Wedding Invitations on Etsy, $54.57 AUD
Kuva: Täältä






lauantai 23. toukokuuta 2015

Arvonta Malmin Korupajan lahjakorttiin

Niin kuin moni lukijoistani huomasi muutama päivä sitten, meidän häidemme ydinhenkilöitä muistetaan hyvinkin henkilökohtaisella ja heille suunnitellulla lahjalla. Nimittäin vanhoista hopealusikoista tehdyillä koruilla, joiden tarkoitus on olla jotain muuta kuin krääsää. Tämän huiman toteutuksen saan tehdä yhdessä Malmin Korupajan kanssa. Aiemman jutun voit lukea täältä.

Nyt minulla on myös mahdollisuus ihastuttaa lukijoitani arvonnalla tuohon ihanaan kauppaan, joka mahdollistaa nämä kaikki ihanat ajatukseni hopeisista aarteista.

Arvonta

Arvonta järjestetään yhteistyössä Malmin Korupaja Oy:n kanssa ja toivotaan, että saadaan huisia ideoita siitä - mihin vanhoja hopeaesineitä voisi käyttää uudestaan. Esimerkiksi lusikoista koruja - Mutta millaisia? Kerro se meille!

Jotta voisit osallistua

Jätä kommenttikenttään toimiva sähköpostiosoite ja idea mihin vanhoja hopeaesineitä (voi olla mitä tahansa hopeaa) voisi käyttää tai jos et keksi, voit jättää kommentin millaisen korun ottaisit mieluiten.

Bonusarpoja saat seuraavasti:

3 bonusarpaa - Jaa kilpailu omassa blogissa - liitä mukaan linkki kilpailuun ja alla oleva kuva.
2 bonusarpaa - Linkittäydy blogin lukijaksi
1 bonusarpa - Tykkää Malmin Korupajasta Facebookissa
1 bonusarpa - Tykkää BussikuskinMorsiamesta Facebookissa
1 bonusarpa - Seuraa Malmin Korupajaa Instagramissa
1 bonusarpa - Seuraa BussikuskinMorsianta Instagramissa 

Palkintona on 1 kpl 50,00 euron arvoinen lahjakortti Malmin Korupajaan jonka voi käyttää suoraan liikkeessä tai heidän ihanaan verrkkokauppaan - tuotteisiin tai palveluihin.

Osallistumisaikaa on sunnuntai 31.5.2015 klo 24.00 asti. Arvonta suoritetaan seuraavan viikon arkipäivien aikana ja voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse. Mikäli voittajaa ei olla tavoitettu yhteydenottoviikolla menettää hän palkinnon ja siirtyy palkinto seuraavalle onnekkaalle.

Onnea arvontaan toivottaa
BussikuskinMorsian ja Malmin Korupaja ♥



torstai 21. toukokuuta 2015

Kaason-, seremoniamestarin ja morsiusneidonlahjat lusikoista

Halusin kaasolleni, seremoniamestarille ja morsiusneidolle jotain uniikkia, ainutlaatuista ja yksilöllistä, jotain mikä palvelisi heitä häiden jälkeen ja olisi tehty jostain merkityksellisestä, etenkin morsiusneidolle, joka on veljentyttöni. Lopulta tähän ideaan valikoituivat vanhat hopealusikat ja omia hopeariipuksia ja muita aarteita joita kotiin on siunaantunut. Hopeisia vanhoja palkintolusikoita ja muita hopea-aarteita kun taitaa tupata olemaan yhdellä jos toisella kaapeissa. Valitettavan usein ne jäävät vain kaapinkoristeeksi, meillä niille tahdottiin uusi elämä.

Tämä on myös ekologinen vaihtoehto tuottaa kaunista, jo olemassa olevan materiaalin avulla. Koruihin ei juurikaan tarvita uusia osia, lukkoja ja kiinnikkeitä lukuunottamatta. Niissä näkyy ajan vanhaa patinaa ja ne ovat yksilölliset. Onnemme on Malmin korupaja jossa ajatuksiamme lähdettiin työstämään innolla. Erityistä ihastusta aiheutti minussa heidän ennakkoluulottomuutensa. Palvelualtista ja mutkatonta toimintaa, asiakasta kuunnellen. Siinä kohtaa kun ehdotin ritsaa bestmanille ja sulhaspojalle, Korupajan henkilöstön ilmeet olivat näkemisen arvoiset ja taisi siinä itseä jos toistakin hieman hymyilyttää.

Alla pari sommitelma kuvaa ja pieni vilaisu piirrosluonnoksiin. Kaason ja seremoniamestarin koruihin olisi tulossa myös pienet kivet jotka ympyröitäisiin heidän nimensä etukirjaimilla. Eikö aika ihania? ♥

Kuva: Malmin Korupaja ©

Kuva: Malmin Korupaja ©


Kuva: Bussikuskinmorsian©



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kadonnut kihlasormus

Viime viikon keskiviikkona mukavan leppoisa aamupäivä muuttui puolikatastrofiksi ja itkuksi. Nimittäin kaunis kihlasormukseni oli joutunut tyystin kadotukseen. Aamulla kouluun mennessä sormukset olivat sormissa, josta siirsin ne lompakkoon labratuntien ajaksi. Kävimme kahvilla ja puolilta päivin kun olin laittamassa sormuksia takaisin sormiin.. Niin kihlasormus oli kadonnut. Tästä seurasi liuta sydämen tykytyksiä, itkua ja pahaa mieltä. Kolusin paikat joissa sormus olisi voinut olla läpi. Jopa opettajani käänsi lompakkoni ympäri, koska ajatteli etten vain huomannut sitä. Voihan murheen kryyni. Nyt sormus on sitten kateissa.

Bussikuski kuulosti vielä ärsyttävän rationaaliselta minun soittaessa hänelle. "Kyllä se varmaan löytyy! Joku nostaa sen sitten johonkin!" Jokainen hysteerinen nainen tietää ärsytyken määrän - "Miten niin se löytyy?" Ja sitten voi vähän vielä pillastua lisää ja vollottaa oikein kunnolla. (Vaikka miehet ovat sen suhteen oikeassa, asiat tuollaisessa tilanteessa usein järjestyvät sitten kuitenkin) Sen jälkeen menin harteet lysyssä töihin, jossa sain myötätunto sympatiaa pahalle mielelle ja kadonneelle sormukselle.

Maanantaina soitin kouluun. Sormukseni oli visussa tallessa vahtimestarilla. Ihana ruokalantäti oli muistanut etsintäni ja nähnyt hyllyn alla kimaltelua. Sieltä se oli sitten löytynyt. ♥ Kiitos ruokalantäti. Hassua kyllä tämä ei ollut ensimmäinen koru joka oli kateissa ja palautui. Mutta toivottavasti se oli viimeinen kerta kun sormukseni oli kateissa. Kohtahan sitä vihkisormustakin aletaan tekemään yhdessä Malmin Korupajan kanssa, niin eihän kateissaolo käy päinsä.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille, oon niin onnellinen tuosta kun se sormus löytyi! ♥

Ring - Gold Love Ring - Gold Wire Love Ring - Adjustable Band - Conversation Ring - Dainty Ring - Handmade Ring, $9.99    I WANT THIS!!!
Kuva: Täältä

tiistai 12. toukokuuta 2015

Häämeikistä ja kampauksesta

Kun morsian kävelee alttarille on hän useinmiten kaunis ja heleä. Mutta meidän huushollissa tehtiin heti yksiasia selväksi. Nimittäin meikata saa ja hiuksetkin laittaa, mutta sulhanen toivoi erityisesti, että hiuksia ei olisi väkerretty superkampaukselle jollaista ei ikinä ole ja meikki ei olisi villejä luomivärikokeiluja. En tiedä saavatko lukijat kiinni ajatuksesta. Mutta ideana olla kaunis meikattuna, mutta ei poikeeuksellinen silmiin pistävällä tavalla, mutta sädehtiä kauniinpana kuin koskaan. Kaikki tämä samassa paketissa. Helppo homma. ;D

Tänään törmäsin koiralenkiltä tullessani naapurin rouvaan joka on askarrellut yhden jos toisenkinlaisia kampauksia ja meikkejä niin morsioille, teatteriin kuin vähän muuallekin. Olimme joskus muinoin alustavasti sopineet hääkampauksesta, mutta tänään sitten aiheeseen palattiin. Eli hiusten loihtija tulee suoraan naapurista - ammattitaiteilija, maskeeraaja ja kampaaja samassa paketissa - Mitä muuta voisikaan toivoa? Ja kampaaja omaan kotiin hääaamuna? Kyllä KIITOS!

Samassa aloimme pohtimaan koemeikkiä ja kampausta ja niiden kuvailua. Voi olla siis, että tiedossa on jossain kohtaa pientä showtimea ja tuulahduksia tulevasta, kuka tietää? Ohessa pieni ajatus  hiustenlaiton inspiskuvia!

{Bridal Hair} 25 Wedding Upstyles and UpdosConfetti Daydreams – Wedding Blog
Kuva: Täältä
Kuva: BussikuskinMorsian©


15 Updos That Wow - Style Me Pretty
Kuva: Täältä


so classic, could've been worn anytime in the last 50 years and still looks fresh!
Kuva: Täältä

perjantai 8. toukokuuta 2015

Puuttuuko sormus - Pikkuvinkki

Yhdeksän kuukautta ja kaksitoista päivää häihin. Aika hurjaa. Eilen aloitettiin sen tärkeän kaunokaisen suunnittelu. Nimittäin sormuksen. Minulle tulee toiveitteni mukainen, yksilöllisesti suunniteltu sormus. Sormuksen toteutuksesta ja unelmien konkretisoimisesta vastaa Malmin Korupaja. Saatte seurata sormuksen matkaa alusta lopuun asti, koko prosessin ajan.

Samalla käynnistimme myös kaason, morsiusneidon- ja pojan, seremoniamestarin ja bestmanin lahjojen suunnittelun. Tämän ihanan sormus- ja lahja hommien lisäksi saan järjestää teitä lukijoita ilahduttavia juttuja täällä blogin puolella yhdessä Korupajan kanssa.

Joten kannattaakin pysyä kuulolla. Blogiin tulossa etuja, joista kuka tahansa sormuksen ostaja voi hyötyä! ♥ Ja muuten - jos sormus puuttuu kesänmorsioilta niin kipin kapin ostoksille, sillä Malmin korupajassa on nyt kaikki heidän oman mallistonsa timanttisormukset vähintään -30% synttäritarjouksena, onhan heidän 20-juhlavuosi. Ja aika huisia yksilöitä siellä näytti olevan. Ja vielä ehtii, nimittäin loppukesän syksyn morsiamet - teettämään sormus. Ja heillähän on se upea palvelu, jossa tuote maksetaan vasta kun se on valmis ja sen hyväksyy.

www.korupaja.fi 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Voiko kiviä pyytää lahjaksi?

Kyllä, luit oikein. Voiko kiviä pyytää vieraslahjaksi? Ihan oikeasti. Moni varmasti ruudun toisella puolella ajattelee, että mitä hemmettiä!?! Kiviä. Kesät vietämme siirtolapuutarhamökillämme, jossa pihassa on runsaanlaisesti erilaisia kivikkopuutarhasommitelmia. Kiviä tuossa siis riittää kaiken muun lisäksi. Lisäksi että kiviä on paljon, on suurella osalla niistä tarina.

Kivet ovat oman lapsuudenkodin pihasta, mummolan kuistin pielestä ja paikoista, joissa on tultu käytyä. Lapsena olin innokas keräilemään erilaisia kvartseja yms. Ja saattaa parista hassusta kohtaa pihastamme pari ametistiakin löytyä. Ette uskokaan kuinka hulluista paikoista niitä on metsästetty. Kerrankin seisoimme liikennevaloissa ja mies tokaisi: "Ootko messissä?" tottakai olin mukana siltä seisomalta! "Huomasitko siinä oli hienoja kiviä?" Siinä sitten ovi auki ja kiviä kyytiin, koska ne olivat niin hienoja! Kyllä siinä hetken lapset nauroivat takapenkillä posket punaisena häpeillen. Tässä kohtaa todettakoon, että kivien keräys ei ole jokamiehen oikeus ja niiden keräämiseen tulee olla maanomistajan lupa.Vaikka kerrottakoon, että kesäaamuisin takin- ja housuntaskut ovat täynnä kiviä kun palaan koiran kanssa lenkiltä.

Haluaisimme kuitenkin, että jokainen vieras toisi mukanaan kiven. Pyöreän kiven. Tekisimme niistä mökillemme pienen kiviallaspaikan, jossa kaikki vieraat olisivat ikään kuin läsnä vuosien päästäkin. Kivet kun säilyvät. Pienen riskin aiheuttaa vain se että joku päättää pilke silmäkulmassa toimittaa häälahjaksi kiven joka liikkuu nosturilla ja kuorma-autolla tai ei yhdessä kivessä mitään, mutta jos kiviä tuleekin kymmenen suurta.. ;D Loppukaneettina - Voiko kiviä tosiaan pyytää vieraslahjaksi? Mitä ajattelisit, jos se lukisi saamassasi kutsussa?


tiistai 5. toukokuuta 2015

Vihkisormus ja koruista vähän muutenkin


Sormus. Juhlien ihastus ja pihahdus. Asia, jota arvuutellaan, pohditaan, tiiraillaan, ihastellaan ja joskus vähän ehkä kauhistellaan, salaa supatellaan.  Yhdelle yksi tärkeimmistä asioista häissä, toiselle symboli avioliitosta. Ja joku kantaa sitä rutiinisti, koska se kuuluu asiaan. Minulle sormus on tärkeä symboli liitosta, mutta toisaalta haluan että se on kaunis, näyttävä koru. En nimittäin voi pitää työssäni sormuksia tai muita koruja. Tästä syystä, silloin kun sormus on sormessa saa se vähän näkyäkin! ❤

Kihlasormuksen mies oli hankkinut Malmin Korupajasta. Poikkeuksena Kihlasormus on hopeaa eikä kultaa. Olin toivonut sitä joskus ja mies sen toteutti. (Joskus oli nimittäin kausi, että en aio koskaan pitää kultaisia koruja, mutta niin sekin on ajansaatossa muuttunut.. Onneksi meillä on vapaus muuttua..) Sormukseen on istutettu yksi savukvartsi. Nyt olen saanut päähän pinttymän että vihkisormus olisi punakultainen ja siihen olisi laitettu yksi iso kivi (joka kenties pöytälaatikosta löytyy). Haluan että sormus on kaunis ja yksilöllinen ja juuri minulle suunniteltu. Eli valmissormus ei varmasti tule kysymykseen.

Mies ilmoitti että Kihlasormus on niin hyvä ja täydellinen, että hän ei halua erillistä. (se on kuulemma enne kun sormus ei lähde uidessa pois, mutta ei ahdista sormea) Korviin minulla on tulossa muoviakin muovisemmat mummon vanhat ajan patinoimat litteät helmet! Tämä on minun jotain vanhaa osio - Katsotaan mitä muuta korujen suhteen tuleman pitää! Ainiin! Hiuksiin tulee kuvakollaasissa oleva Ninkan hiuskoru, jonka bongasin jo kaksi vuotta sitten LoveMeDo-messuilta! Hiuskoru valikoitui täysin helmiä mukaillen, sillä ajatuksella että siinä pitää olla kakskytluvun tyyliin sulkia!













sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pöytäsommittelukokeilu ja suodatinpussikukkaohjeet

Olen pidemmän aikaan metsästänyt meidän häihimme sopivia paljettikangaskaitaliinoja, jotka olisivat
  1. Oikean värisiä
  2. Muokattavissa
  3. Hinta ei hipoisi toista sataa kolmatta sataa kymmeneltä metriltä
  4. Löytyisivät euroopasta
  5. Olisivat tilattavissa luotettavan myyjän statuksella omatulta yritykseltä
Todettakoon, että olen katsellut Etsyn ja muutaman muunkin tarjonnan varmaan noin sataan kertaan läpi. Tylsyyteen asti. Aina kun löytyy sopiva väri, tulee eteen toimitus, joka tapahtuu jostain huitsulankukusta ja maksaa enemmän kuin tuote tai sitten koot ovat liian kapeita tai kangas on liian leveä, eikä "turvallisesti" modifiitavissa".

Eilen askartelin yhtä kukkapylvästämme, jonka aikana sain idean, josta bussikuskikin innostui heti. Aika simppeli toteuttaa, näyttävä ja aika pienellä vaivalla tehtävissä. Kukat kaipaavat vain pientä glitterspray suihkutusta ja avot! Nimittäin suodatipaperikukkaköynnöksillä pöytään saataisi juhlavaa tunnelmaa. Alla teko-ohjeet ja sommitelmakuvat. Kukissa on ns. "kristalleja", mutta tarkoituksena on lisätä niihin tosiaan vielä glitter-sprayta! Tuleeko pöydissä pliisu tunnelma, jos vain näin yksinkertaisia toteutuksia?