keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Hääkengät - tai kolmannet..

Hääkengät - tuo ihanan kamala päänvaiva! Häihin ei tosiaan kannata pukea sellaisia kenkiä, joissa loppuillasta itketään. Kengillä on valtava merkitys jalkojen jaksammiseen pitkässä päivässä. No jokainen, joka blogiani on seurannut pidempään tietää että täällä on vilahtanut paritkin kengät. Ja niistä ensimmäisistä en aio luopuakaan hääpäivän osalta, mutta olen melko varma, että kakkoskengät vaihtuivat eilen.. Tai sulho ne oikeastaan huomasi. Alehyllystä tuli bongattu valkoiset (kuvissa vähän hopean nähöiset) tennarit, joissa on blingblingiä kerrakseen. Jalassa nuo ihanuudet tuntuivat myös taivaallisen pehmeiltä ja kevyiltä. Alttarille siis astellaan toisenlaisissa töppösissä, mutta juhlapaikalle tulee toiset kengät. Alunpperin olin hankkinut lohenpunaiset loaferit - jotka pääsevät nyt kesäkengiksi ensi vuoden auringon tultua.

Muutenkin olen huomannut tätä hääprojektia pitkään vetäneenä, että "less is more" ja "Kaikki järjestyy" kun antaa asioiden tulla. Ja hintakaan ei päätä huimannut nimittäin 14,90€. I´m in ♥. Bussikuskikin on jo aivopeseentynyt tähän häähömppään ja vaikkei julkisesti sitä myönnäkään, on täysillä miettimässä noita ihania yksityiskohtia juhlien osalta. ♥











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥