sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kutsut - Saanko esitellä - Mutta nyt ne on tilattu!

Esittelin blogissa jo vähän aikaa sitten "lukkon lyödyn" kutsun vilahduksen. No se siitä sitten. Olimme nimittäin unohtaneet yhden tärkeä ja parikin seikkaa siitä. Eihän se mitään, ettei siinä lue pukukoodista mitään tai lahjatoiveesta, eihän. No meidän tapauksessamme se saattaa vähän haitata. Teemana on nimittäin kakskytluku ja on aika olennaista, että vieraat tietävät miten pukeutua vai? Ja olisihan se ihan kiva, että tietäisi mitä tuoda lahjaksi.

Lopulta kutsut tilattiin Vistaprintiltä. Ja jottein kaikki menisi ihan niinkuin Strömsössä, unohtuihin siitäkin kutsusta vielä yksi asia. Nimittäin toivomme jokaisen vieraan tuovan kiven, muistoksi itsestään. Näille annetaan erityinen paikka mökin pihasta ja siellä kaikki vieraat saavat sitten olla. ♥ Joten se asia tuli nyt eri lapulle. Mutta kaikkien kutsu kokeilujen jälkeen kutsut toteutettiin valmispohjien avulla.

Eli alla sis kutsu, ulko- ja sisäpuoli. Alla puolestaan käyntikortin koossa kutsuun mukaan laitettava pikkukortti erikoistoiveestamme. Tyyli noudattelee kivasti häiden väriteemaa, mutta toisaalta myös hengeltään kakskytlukua. :) Ei art decoa, mutta sellaista herraskartanotyyliä. Odotan innolla, että kutsut sadaan postiin, ennen kuin jouluposti ahtauttaa postikonttorit ja kutsujen katoaminen on todennäköisempää. :D





2 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥